Risteys symboloi valintaa ja valinnan vaikeutta. Se on metafora prosessista, jossa ihminen määrittelee itsensä uudelleen yhteiskunnassa. Risteys käsittää epävarmuuden tunteen, menetetyn kaipuun ja uusien asioiden herättämän pelon. Samalla se tarjoaa mahdollisuuden valita uusi suunta.
Risteys on paikka, jossa tiet liittyvät toisiinsa ja joka antaa mahdollisuuden yhdistymiseen ja uuden yhteisen tien löytämiseen.
Risteys on metafora siirtymisestä vanhasta uuteen ja uudesta vanhaan. Se mitä risteyskohdassa tapahtuu kuvastaa myös Cultura-säätiön toimintaa.
Cultura-säätiöllä on useita erilaisia hankkeita, joissa etsitään ja kokeillaan osallisuutta lisääviä malleja ja menetelmiä. Sen lisäksi säätiö toimii Suomen venäjänkielisiin, kotoutumiseen ja osallisuuteen liittyvien kysymysten asiantuntijana suomalaisessa yhteiskunnassa. Kulttuurilla on merkittävä rooli osallisuuden kokemusten, kuulumisen tunteen ja sitä kautta syvällisen kotoutumisen edistäjänä.
Cultura-säätiön hankkeita:
Hankkeessa eri taustaisten suomalaisnuorten ääntä tuodaan esiin mediassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Keskiössä on moninaisen suomalaisuuden normalisointi. Vuonna 2019 hankkeen puitteissa on järjestetty esimerkiksi Tilaa nuorille! -vaalibattle ja perustettu SuomiAreenalle nuorten toimitus.
Hankkeessa kokeillaan ja kehitetään yhteistyön tapoja venäjänkielisen väestön ja kulttuurilaitosten välille. Vuoden 2019 hanke on koostunut Art-mediation -koulutuskokonaisuudesta sekä Museoviraston kanssa toteutettavasta osallistavien projektien laboratoriosta.
Selvityksissä tutkitaan venäjänkielisten osallisuutta ja aktiivisuutta sekä kehitetään syvällistä kotoutumista edistäviä toimenpide-ehdotuksia. Keväällä 2019 toteutettiin selvitys Espoon kaupungille ja syksyllä 2019 Vantaan kaupungille.
On kansainvälinen projekti, jonka puitteissa järjestettiin seminaarisarja Riikassa, Tallinnassa ja Helsingissä. Seminaarit toteutettiin touko-elokuussa 2019. Projektiin osallistujat jakoivat kokemuksiaan Suomen, Latvian ja Viron venäjänkielisten väestöjen kulttuuriosallisuuteen liittyvistä käytänteistä.
Väkivallan väri on valokuvaaja Sergei Stroitelevin hanke, joka käsittelee rasistisen väkivallan kohteeksi joutuneiden maahanmuuttajien ja pakolaisten kokemuksia ”vahingossa” kadulla tapahtuneesta tönäisystä vakavaan pahoinpitelyyn ja jopa murhaan saakka.
Tuomalla esiin muukalaisvihaa ja väkivaltaa kokeneiden ihmisten tarinoita Stroitelev johdattaa katsojan ”moraalin risteyskohtaan” pohtimaan näiden ilmiöiden syitä ja seurauksia.
Sergei Stroitelev tekee yhteistyötä johtavien kansainvälisten julkaisujen ja hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa. Hän on voittanut useita kansainvälisiä ja venäläisiä valokuvapalkintoja, mm. Istanbul Photo Awardsin 2018 (Daily Life -sarja) ja Debuts 2018 Photocontestin.
Runoutta risteyksessä on runoutta ja musiikkia yhdistävä performanssi, jossa käsitellään omakohtaisia kokemuksia kaupunkiympäristössä: eri kulttuurien keskinäistä vuorovaikutusta, ihmisen ja yhteiskunnan välistä dialogia ja oman identiteetin löytämistä.
Pietarilainen katutaiteilija Miša Marker tekee taideintervention Helsingin kaduilla.
Hiljaisuus risteyksessä -projekti kertoo vaitiolosta, ihmisistä, joiden ääni ei kuulu. Teos herättää keskustelemaan vieraskielisten asemasta ja ongelmista yhteiskunnassa.
Miša Marker on toiminut katutaiteen parissa vuodesta 2014. Hänen töitään on tänä ja viime vuonna ollut esillä Pietarin Katutaiteen museon näyttelyissä ja laittoman katutaiteen Carte-Blanche-festivaalilla Jekaterinburgissa. Miša Marker oli ehdolla Sergei Kurjohinin nimeä kantavan nykytaidepalkinnon saajaksi (Pietari, 2019).
Keskustelutilaisuus «Taide ja maahanmuutto: identiteettiä etsimässä» käsittelee taiteilijaa ja hänen taidettaan totutun kulttuurisen ja kielellisen kontekstin ulkopuolella. Miten maahanmuutto heijastuu taiteilijan näkemykseen, hänen teostensa teemoihin ja valittaviin tekniikoihin? Mitä tapahtuu taitelijan henkilökohtaiselle ja taiteelliselle identiteetille?
CulturaFest Animation Night – lyhyiden animaatiodokumenttien ilta.
Animaatioillan kuraattori Dina Goder on elokuvakriitikko joka on kirjoittanut teoksia teatterista ja animaatioelokuvasta. Hän on moskovalaisen Suuren animaatiofestivaalin ohjelmajohtaja, Animatorium-koulutushankkeen vetäjä (Tel-Aviv, Israel) sekä teatteri- ja animaatiofestivaalien tuomariston jäsen.
Illan aikana nähtävät elokuvat tuovat esiin ääniä risteyskohtien eri puolilta: niiltä, jotka ovat jo löytäneet itsensä ja paikkansa, ja niiltä joiden etsinnät ovat vielä kesken.
Dokumentaarisen animaation ehdollisen luonteen ansiosta tekijöiden henkilökohtaiset tarinat ylittävät kulttuurien väliset esteet, ennakkoluulot ja stereotypiat ja muuntuvat siten henkilökohtaisiksi kokemuksiksi.